Sijoitussuunnitelma

  


Sijoitussuunnitelma

Sijoitussuunnitelman auki kirjoittaminen auttaa selkeyttämään omien sijoituksien tekemisessä ja miettimään miten omaan portfoliota rakentaa. Myös aloittelijalle sopii hyvin oman sijoitussuunnitelman tekeminen.

Yksinkertaisuudessaan sijoitussuunnitelma voi olla, että sijoittaa x euroa kuukausisäästö sopimuksen avulla yhteen rahastoon. Tämä voi olla aloittavalle sijoittajalle varsin mainio tapa aloittaa sijoittaminen.

Itse olen ehtinyt sijoittaa jo parin kymmenen vuoden ajan, ilman suunnitelmaakin. Nyt on siis aika hieman miettiä, minkälainen suunnitelma minulla on yrittää vaurastua sijoitustoiminnalla.

Minun sijoitussuunnitelmani

Ensi alkuun mainitaan, että sijoitussuunnitelma on itselleni enimmäkseen ohjeita ja pääsuuntia, joista tilanteiden muuttuessa voidaan hyvinkin helposti poiketa. Sijoitussuunnitelmani ja sijoittamisen tavoitteen myös muuttuvat ajan myötä.

Sijoitus tavoitteeni

Tavoittelen sijoittamisella rahallista vapautta, jonka avulla minulla olisi mahdollisuus jättäytyä kokonaan, tai ainakin osittain työmarkkinoiden ulkopuolelle ja tehdä mitä ikinä minua huvittaakin (todennäköisesti huvittaa tehdä enemmin sijoitustoimintaa) sillä rahamäärällä, jonka saan passiivisena tulona.

Lyhyemmin sanottuna tavoitteeni on vaurastua pitemmällä aikavälillä.

Sijoitusfilosofiani

Koen olevani ollut jo sen verran pitkään sijoitusmaailmassa mukana, että pystyn hieman jo hahmottamaan mistä pörssissä saa ylituottoa osakepoiminnalla ja pyrinkin löytämään tällaisia osakkeita salkkuuni, jotka kasvavat keskimääräistä nopeammin. Nämä osakkeet ja yritykset ovat usein sellaisia, joilla on joko suuri kilpailuetu markkinoilla, tai sitten he luovat jotain uutta tapaa tai tuotetta.

Myös hetkellisesti aliarvostetut osakkeet saattavat joskus löytää tiensä salkkuuni hetkellisesti, jos sellaisia löytyy.

Osinkotuotto ei ole itselleni tällä hetkellä kiinnostava seikka, vaan ennemminkin haen yrityksiä, jotka kasvattavat omaa yritystoimintaa ja kasvattavat samalla myös omistajan arvoa enemmän pidemmällä aikavälillä.

Myöhemmässä elämänvaiheessa osinkotuotto tulee muuttumaan tärkeämmäksi, kun haluan saada passiivista tuloa elämisen kuluihin.

Sijoitusportfolioni raamit

Kaikkia rahoja ei minunkaan kannata laittaa korkea riskisiin osakkeisiin vaan haluan myös hajauttaa sijoituksiani eri omaisuuslajeihin ja joilla on erilainen riskiprofiili.

Oman portfolion hajautuksen raamit on tällä hetkellä jotain tämän tapaista:

Osakkeet

65 % (50–80 %)

Korot

0 % (0–10 %)

Osake rahastot ja ETF

15 % (5–20 %)

Hyödykkeet (kulta, hopea, öljy, virtuaalivaluutat ect.)

10 % (0–20 %)

Kiinteistöt ja kiinteistö rahastot

10 % (5–20 %)

Suluissa raamit, joiden sisällä olisi raamit kullekin omaisuusluokalle

Rahastot ja kiinteistöt tarjoavat mielestäni vakaata pohjaa salkulleni ja hajauttavat riskiä. Itse en vielä omista asuntoa vaan rahani on suomalaisissa asuntorahastoissa. Mietinnässä kyllä on rahojen käyttäminen oman asunnon ostamiseen, jonka voisi myös vuokrata eteenpäin ainakin osan aikaa vuodesta.

Korko sijoituksia minulla ei tällä hetkellä ole, sillä niistä ei saa minkäänlaista järkevää tuottoa tällä hetkellä, joten ne eivät sovellu minun sijoitussuunnitelmaan toistaiseksi.

Hyödykkeet ovat puolestaan mielenkiintoinen osa, eteenkin kryptovaluuttojen suhteen. Paljon tapahtuu kryptovaluutta maailmassa kulissien takana vaikka suurelle massalle nämä eivät vielä näy muuten kuin kurssien heilahteluna. Itse näen kuitenkin, että näissä on hyvää potentiaalia breikata läpi ja jonkun kryptovaluutan adaptointiin suurempaan käyttöön.

Kuukausissäästäminen osana sijoitussuunnitelmaani

Alkuun käytin itsekkin paljon kuukasisäästämistä rahastoihin, joihin pistin valtaosan sijoitettavista varoistani. Huomasin kuitenkin, että omalta kohdaltani tuotot jäivät melko vaatimattomiksi (lue: markkinatuotoksi) ja haluan suurempaa tuottoa suuremmalla riskillä.

Käytän silti vieläkin kuukausisäästämistä kahteen eri rahastoon, mutta summa minkä nyt käytän näihin, on vain 20 % siitä, miten parhaimmillani säästin näihin.

Vaikka haen enemmän tuottoa ja riskiä, koen silti kuukausisäästämisen olevan ihan hyvä lisä vielä omaan portfoliooni pienentämään mahdollisia portfolion arvon muutoksia, eteenkin alaspäin.

Kommentit